Kun oli koululainen, koulu alkoi vasta syyskuun alussa. Kun olin töissä koulussa, niin jo piti viimeistään elokuun puolivälissä olla töissä. Ja taitaa tuo koulutyön alkaminen olla vieläkin hieman aikaistunut. Jo tänään ovat jotkut koulunpenkillä.
Voihyvänenaika miten tulee lapsuuden koulunalkuajat mieleen. Uudet puhtaat vihot, tuliterät keltaiset lyijykynät, uudet kirjat, vihkojen ja kirjojen paperoiminen…
Alussa oli aina intoa 😀

Totta, pappilanmummo, vasta syyskuun alussa mentiin kouluun. Tosin silloin oltiin koulussa myös lauantaisin!
Totta, huomenna ne alkaa!
On se hurjaa, miten kesä kului nopeasti, Sini!
Niin se tosiaan alkaa. Eikö olekin kamalaa kun kesä on jo ohi? Eikä edes päässyt edellisestäkään talviturkista.
Ihan kamalaa, Teresa! Eilenkin oli niin syksyinen myrsky 😦
Koulun alku – varma elokuun merkki 🙂
Niinpä, Oikeasti aikuinen, kesä alkaa olla ohi 😦
Oh no-o-o-o-o-o-o-o-o!!! : O
I know, Mick, OH NO!!!
Niinhän se koulu alkaa… itsekin koulussa töissä.
Leppoisaa koulun alkua, Suvituulia!
Niin koululaisten kesä, huokaiseen yksi lomalainen 🙂
Onneksi sinä et ole koululainen, Millin!!
Voihyvänenaika miten tulee lapsuuden koulunalkuajat mieleen. Uudet puhtaat vihot, tuliterät keltaiset lyijykynät, uudet kirjat, vihkojen ja kirjojen paperoiminen…
Alussa oli aina intoa 😀
Alussa oli intoa, mutta kouluun en itse todellakaan kaipaa, emmä 😀
Valitettavasti… 😉
Niinpä, Pieni lintu 😦
Monella koulunsa aloittavalla lapsosella on jännittävää.
Huoleton varhaislapsuuden vietto muuttuu pitkäksi koulu uurastukseksi.
Hyvä vastaus haasteeseen.
Uskomatonta, että kelikin muuttui niin syksyiseksi koulun alkamisen myötä, Liplatus!!