The First Photo / Ensimmäinen kuva

Valokuvatorstai #250 haastaa muistelemaan menneitä. Aikanaan, toukokuussa 2006, en ehtinyt osallistua Valokuvatorstain historialliseen ensimmäiseen haasteeseen. Olin virtuaalin ulottumattomissa. Toiseen haasteeseen, minä-minuus, osallistuin ja sen jälkeen olen vanhassa kuvablogissani ja tässä uudessa ollut mukana lähes kaksisataa kertaa Valokuvatorstaissa.

Tässä on kuva, jolla osallistuin ensimmäistä kertaa. Tuohon aikaan en ymmärtänyt vielä mitään kollaasien teosta, kuvat ovat erikseen aseteltu postaukseen. Nyt sentään osaan tehdä kollaasin.

Etsiessäni arkistoista sopivaa kuvaa tälle päivälle, tein aikamatkaa. Katsoin tietenkin kuviani, mutta erityisesti kommentteja ja huomasin miettiväni, mitä sen aikaisille, nyt minulta kadonneille, bloggaajille kuuluu. Missä ovat Kafkakoski, Silja Orvokki, Sukulaissielu, Anna, Neiti A, Titta, Hepoliini, Herkku ja monet, monet muut? Onneksi löysin myös heitä, jotka ovat edelleen paikalla ja heitä oli monta!

Kiitos Valokuvatorstaille. Se on haastanut luovuuttani ja samalla kehittänyt tekniikkaani.

***

The Finnish Photo Thursday challenges to post a photo with significance in some way to oneself. I chose the photo with which I participated for the first time ever to The Finnish Photo Thursday. That was in June 2006.

 

 

28 comments on “The First Photo / Ensimmäinen kuva”

  1. Historiallinen kuva muisteloineen…

  2. Hienoa! Niin se aika kuluu…

  3. […] puolella muistelen tänään myös menneitä, erityisesti minulta kadonneita […]

  4. I feel like I have rocks in my head.😐

  5. Kivet ovat kiitollinen kuvausaihe. Kuvassasi ne vakaana ja lujina kertovat mennyttä aikaa, joka on livahtanut liian nopeasti.

  6. minä olen vasta aloittanut tämän bloggaamisen ja haasteet antavat uutta näkökulmaa omaan tekemiseen. Koko ajan oppii uutta kun katsoo muiden töitä ja oivalluksia

  7. Hauska muistelo sulla – aika on tosiaan kulunut nopsasti. Omaksi saldokseni laskin uusin mukaan lukien 149 eli kovan etumatkan oot vetänyt.🙂

    Niitä tuttuja alkuvuosien nimiä huomasin oman osallistujanikin kommenteissa, jotenkin vain vähitellen jotain nimeä ei näekään vähään aikaan ja yhtäkkiä ei ole näkynyt pitkäänkään aikaan… Mullakin oli Anna Amnell kommentoinut, mutta jonnekin on sittemmin kadonnut.

  8. Täytyisiköhän taas aloittaa kuvaamaan myös torstaina =D

  9. Hienot kivet joka tapauksessa, eikä sitä äkkinäinen huomaa, ettei tämä ole aito kollaasi. Ja miksi pitäisi olla? Minäkin muistan ensimmäisen kuvani, mutta ei sitä taida enää missään olla. Vai olisiko sittenkin…muistin juuri yhden vanhan levyn.

  10. Kiviä olen itsekin kuvannut, ja tällä hetkellä on keittiön pöydällä kiviaiheinen vahakangas. Muistuttaa hieman tuota oikean ylänurkan kuvaa. MInulta on valokuvatorstai jäänyt, alussa osallistuin joka torstai, ainakin vuoden yhteen menoon. Vanhat kuvat pitäisi kaivaa ulkoiselta kiintolevyltä, enkä nyt jaksa. Valokuvaaminen on jäänyt – jokin matalapaine on menossa, ei kiinnosta oikein mikään tällä hetkellä.

  11. Kommenttini häipyi jonnekin, mutta eisevväliä. Pidän kivistä. Pidän SuSusta.

  12. Kah! Väärä hälytys sitten…😮 Katosi mun blogin vakikommentoijista, mutta kun oma bloginsa jäi multa seuraamatta, niin luulin näin. Eikä ole muissakaan kommentoiduissa paikoissa tullut huomattua. Noh, sika syitä keksii.🙂

    Hyvää kesää kuitenkin sulle ja pitääpä käydä pitkästä aikaa sama toivottamas Annallekin.🙂

  13. Samaa mietin itse, vanhat kommentit ovat aarteita, mutta harmillisesti kommentoijien linkit, tai linkit joihin olen itse viitannut, eivät enää puoletkaan toimi.. Nopeasti ovat vuodet vierineet, vieläköhän saman matkan jatkuu eteenpäin..ü

  14. Pitkä historia takanasi, monenlaista siihen mahtuu. Vierivät kivet eivät sammaloidu🙂

  15. Vetraani kuvaaja! 2006! Minä olin vauva vasta silloin, En edes tiennyt blogeja olevankaan LOL! Aiheesi on mieleiseni, tietty.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: